Todistus altruismin kannattavuudesta pitkällä tähtäimellä

1. Väitös: Toimiminen yhteisen hyvän eteen on aina kannattavampaa kuin egoistinen toiminta pitkällä aikavälillä eli, jos ei toimisi yhteisen hyvän eteen, löytyy sellainen aika (Voi olla miten pitkä tahansa, mutta sellainen on.), jonka jälkeen yksilön hyvinvointi on pienempi kuin, jos hän olisi toiminut yhteisen hyvän eteen.

Todistus: Oletetaan, että yksilöillä on tietty määrä työkykyä, jonka he voivat käyttää haluamaansa tarkoitukseen tietyillä hyötysuhteilla. Tällöin yksilö voi käyttää sen joko täysin yhteisen hyvinvoinnin hyväksi tai käyttää siitä osan hyvinvoinnin jakamiseen niin, että itse saa enemmän kuin olisi parasta yhteisen onnellisuuden kannalta. Ylläpitääkseen hyvinvoinnin itsekästä jakoa on tehtävä työtä (ks. todistus 2). Jos tätä työtä tehdään, vähemmän työkykyä jää käytettäväksi hyvinvoinnin tuottamiseen ja sen tuotanto hidastuu. Tällöin hyvinvointia tuotetaan vähemmän kuin altruistisessa mallissa ja altruistisen mallin yksilön hyvinvointi ylittää jossain vaiheessa egoistisen mallin yksilön hyvinvoinnin (mistä väitös seuraa). Egoistinen yksilö voi tietenkin poikkeuttaa hyvinvoinnin jakoa edelleen, mutta se johtaisi uudelleen samaan asetelmaan. Jos tuota työtä ei tehdä joko palautuu hyvinvoinnin paras jako (mahdollisesti väkivalloin) tai joku muu jakaa hyvinvoinnin egoistisesti. Kummassakin tapauksessa yksilön hyvinvointi jää pienemmäksi kuin altruistisessa mallissa, koska yksilö menettää "ylimääräisen" hyvinvoinnin ja lisäksi sen mitä tuotannon väliaikaisesta tai pysyvästä hidastumisesta seurasi ja mahdollisesti sen, mitä väkivaltaisuuksissa tai uudessa egoistisessa jaossa hyvinvointi väheni (mistä väitös seuraa).
MIKÄ OLI TODISTETTAVA.

2. Väitös: Hyvinvoinnin itsekkään jaon ylläpitämiseen pitää kuluttaa enemmän työkykyä, kuin se mahdollisesti tuottaa.

Todistus: Riittävä ehto väitteen toteutumiselle on, että itsekkäässä tulonjaossa menettäjien työkyky laskee ja itsekkäässä tulonjaossa voittajien työkyky ei nouse riittävästi korvaamaan menettäjien työkyvyn vähennystä ja lisääntynyttä työkyvyn kulutusta itsekkään tulonjaon ylläpitämiseen ja siitä johtuvien haittojen (esim. mellakat) yleistymisen torjumiseen. Ensimmäinen osa pitää paikkaansa, koska onnettomalta yksilöltä kuluu suurempi osa murehtimiseen ja hänen itsetunto on heikompi, mikä heikentää työkykyä. Toinen osa on tosi siksi, että työkykyä kuluttavia asioita on selvästi enemmän ja ne ovat yhteensä voimakkaampia kuin työkykyä lisäävät asiat.
MIKÄ OLI TODISTETTAVA.

Sama todistus eksaktimmin:

Todistuksessa käytetyt merkinnät:
t = aika
U_e = egoistisen mallin yksilön utiliteetti ajan t jälkeen
U_a = altruistisen mallin yksilön utiliteetti ajan t jälkeen
R = työkyky
E = tulonjaon epätasaisuus
Δx = x:n muutos
dX/dY = muuttujan X derivaatta (muutosnopeus) muuttujan Y suhteen
y = yhteisö
m = huono-osaiset (menettäjät)
s = hyvä-osaiset (saajat)
C = tyytymättömyydestä johtuvat haitat (esim. mellakat)
R_c = epätasaisen tulonjaon haitat työkyvylle

Todistuksessa käytetyt itsestäänselvyydet (oletukset):
dC/dE > 0 (Epätasainen tulonjako aiheuttaa mellakoita (ja muita haittoja) enemmän, kuin tasainen)
d²R/dU² < 0 (Onnellisuus vaikuttaa työkykyyn sitä vähemmän, mitä onnellisempi ihminen on)
dR/dU > 0 (Onnellisuus lisää työkykyä, U:n korrelaatio R:n kanssa on positiivinen)
R:n korrelaatio dU/dt on positiivinen (työkyvyn lisääntyminen nopeuttaa hyvinvoinnin kasvua)

Itse todistus (kaksiosainen):

1. Väitös: Löytyy t, jonka jälkeen U_e < U_a.

Todistus: Yksilö i voi käyttää työkykynsä R_i joko kokonaan yhteisen hyvinvoinnin eteen, tai käyttää siitä osan saadakseen aikaan itselleen edullisen epätasa-arvon E. Epätäsa-arvon E ylläpitämiseen pitää tehdä työtä (todistus 2).

Jos tätä työtä tehdään, yteisön työkyvyksi jää R_y - R_c. Yhteisössä on siis tehtävä työtä, josta ei seuraa mitään arvonlisää. Altruistisen mallin R_y on siis suurempi, ja näin ollen altruistisen mallin dU/dt on suurinpiirtein R_c:stä riippuvan vakion verran suurempi. Tällöin löytyy t, jonka jälkeen U_e < U_a (mistä väitös seuraa) edellyttäen, että epätasa-arvo E pysyy vakiona . Egoistinen yksilö voi tietenkin poikkeuttaa hyvinvoinnin jakoa edelleen (ts. kasvattaa E:tä), mutta se johtaisi uudelleen samaan asetelmaan ja tätä ei voi toistaa loputtomiin (ts. E:llä on maksimiarvo = egoisti omistaa kaiken).

Jos tuota työtä ei tehdä joko palautuu hyvinvoinnin paras jako (mahdollisesti väkivalloin) tai joku muu jakaa hyvinvoinnin egoistisesti. Kummassakin tapauksessa U_e jää pienemmäksi kuin U_a, koska yksilö menettää "ylimääräisen" hyvinvoinnin ja lisäksi sen mitä tuotannon väliaikaisesta tai pysyvästä hidastumisesta (= -R_c) seurasi ja mahdollisesti sen, mitä väkivaltaisuuksissa (=C) tai uudessa egoistisessa jaossa hyvinvointi väheni (mistä väitös seuraa).
MIKÄ OLI TODISTETTAVA.

2. Väitös: Egoistisen mallin R_y < Altruistisen mallin R_y.

Todistus: Riittävä ehto väitteen toteutumiselle on, että ΔR_m < 0 ja ΔR_s < abs(ΔR_m) + C. Ensimmäinen osa pitää paikkaansa, koska U_m pienenee ja U: korrelaatio R:n kanssa on positiivinen. Toinen osa on tosi siksi, että d²R/dU² < 0 ja dC/dE > 0.
MIKÄ OLI TODISTETTAVA.

Siis koko todistuksen kantava idea: Egoismista saatava hyöty on kertaluontoista, mutta haitat jatkuvia kustannuksia.

Tässä oli todistus, mutta on myös muita myötävaikuttavia asioita, kuten:

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

Kaikki pahat teot tulevat kannattamattomiksi ajan kuluessa. Tämä tapahtuu kolmella tasolla:

  1. Pienryhmän sisällä

    Pienryhmässä altruismi tulee kaikkein nopeimmin kannattamattomaksi, koska vaikutus ryhmän työkykyyn on suhteellisesti suurempi pienissä kuin suurissa ryhmissä. Pienryhmäksi lasketaan ryhmät, jossa kaikki tuntevat toisensa.

  2. "Tuuttuketjuna"

    Jos yksilö tekee pahaa sellaiselle ihmiselle, joka ei ole samassa pineryhmässä hänen kanssaan (ts. hän ei tunne ko. henkilöä), altruismin kannattavuus vaikuttaa yhteisten tuttujen ketjuna: kun paha teko aiheutti haittaa henkilölle x, joka on henkilön y tuttu, jonka tuttu yksilö on, tällöin paha teko aiheuttaa haittaa myös haittaa henkilölle y henkilön x ja y yhteisen ryhmän työkyvyn laskun seurauksena. Tämä toistuu y:n ja ko. egoistisen yksilön yhteisessä ryhmässä. Tämänkaltainen vaikutus ei ole yhtä nopea, kuin pienryhmässä, koska vaikutuksen pitää kulkea useamman välikäden kautta. Tällainen "tuttuketju" voi olla pitempikin kuin kolme henkilöä.

  3. Yhteiskunnan tasolla

    Mikäli pahan kohteeksi joutuneella yksilöllä ei ole kiinteää "tuttuketjua" tai se on hyvin pitkä, altruismi tulee kannattavaksi varsin pitkän ajan kuluessa koko yhteiskunnan työkyvyn laskun seurauksena.

Väittelyä altruismin kannattavuuden todistuksesta (lähde: sfnet.keskustelu.yhteiskunta)

Kursivoidulla kirjoitetut tekstit ovat muiden kuin minun kirjoittamia, joten niiden oikeudet omistaa ko. kirjoittaja

Ei, kyllä se "pahuus" on jo geeneissä. Opettajana on ollut evoluutio.
Ovatko altruistisesti toimivat ihmiset sitten geneettinen poikkeus?
En väittänyt, että kaikki ovat absoluuttisen itsekkäitä; jossakin toisesa postauksessa arvelin ihmisten olevan altruistisia suhteessa jälkeläisiinsä.

Kyllä ihmiset ovat jossain määrin yleensäkin altruistisia. (esim. adoptio, verenluovutus, lahjoitukset)

Minä itse olen huomannut enemmänkin korrelaation sen kohtelun, minkä ihminen on kohdannut ja sen, miten hän kohtelee muita, välillä.
Varmaankin juuri näin on. Tästä ei kuitenkaan seuraa se, että puhdas altruismi olisi ihmisille luonnollinen olotila taikka että yksilöillä olisi kannusteet toimia altruistisesti suhteessa ventovieraisiin.

Kaikilla egoisteilla on kuitenkin kannusteet egoistiseen altruismiin.

i) Laiskottelu ja muiden tekemän työn hedelmien varastaminen. Varastamisen utiliteettikustannus hlö:lle pitkällä aikavälillä skaalataan nollaksi. Varastaminen tuottaa hyötyä V >0 (samalla utiliteetiasteikolla mitattuna kuin em. kustannus).

ii) Työnteko. Työn utiliteettikustannus pitkällä aikavälillä on C >0, mutta siitä saa palkkaa pitkällä aikavälillä yhteensä P <V

Nettohyöty vaihtoehdossa i >vaihtoehdossa ii.

Pitkällä aikavälillä pitää ottaa huomioon myös hyvän ja pahan "tarttuminen", lumipalloefekti, epätasaisen tulonjaon aiheuttamat kustannukset.
Kyllä. Mutta tuskin nämä feedbackit pystyvät kumoamaan oman edun ajamisesta koituvaa parempaa hyvinvointia.

Olen eri mieltä. Ne tulevat merkittäväksi _pitkällä_ aikavälillä.

Kolmanneksi jos väitteesi pitää paikkaansa, ei tarvita verotusta ja tulonsiirtoja tai mitään muitakaan tulonjaon ja hyvinvoinnin tasoistusta. Riittää, että ihmiset ymmärtävät oman pitkän tähtäimen etunsa, jolloin automaagisesti päädytään em. parhaaseen onnellisuuden tasoon.
Tätä pidänkin ihanteena. Tosin tuo on käytännössä hyvin vaikea toteuttaa.
Eli: väitteessä/todistuksessa on jotakin vikaa?

Ei, tarkoitin, että on vaikea saada kaikki toimimaan järkevästi pitkällä tähtäimellä.

Toimisivatko ihmiset tosiaan vastoin omaa pitkän tähtäimen etua? Silloinkin, kun tietävät tekevänsä itselleen hallaa? Näin tekevä ihminen ei liene psyykkisesti tasapainoinen.
Ei, vaan ihmiset toimivat oman etunsa mukaisesti. Oman edun mukaan toimiminen saattaa toisinaan olla osittain ristiriidassa kokonaisuuden edun kanssa. Tätä olen yrittänyt viestiä. Mutta koitetaan toisella tavalla:
Kuvitellaan, että altruistinen toiminta tuottaa parhaan lopputuloksen (joissain oloissa). Mutta jos n hlön populaatiossa n-1 hlöä toimii altruistisesti, n:s hlö saa tyypillisesti paremman hyvinvoinnin toimimalla oman etunsa mukaisesti kuin altruistisesti. Toisin sanoen kellään ei ole kannustinta toimia altruistisesti.
Ei saa parempaa hyvinvointia. Lyhyellä tähtäimellä kyllä, muttei pitkällä tähtäimellä. Jos tuo egoisti laiskottelee, yhteisön työtulos on pienempi, kuin jos kaikki toimisivat altruistisesti. Jotta tuo egoisti voisi pitää
Kyllä, tähän saakka meni oikein.
elintasonsa täytyy hyvinvointieron hänen ja muiden välillä jatkuvasti kasvaa (hänen yhteistä hyvinvointia siirtyy egoistille), koska hyvinvoinnin tuotanto on hidastunut, ja jos egoisti haluaa pitää oman osuutensa, on se muilta pois, ja heidän osuutensa pienenee. Tämä ei voi jatkua
Ei. Hyvinvoinnin määrä ensinnäkään ei ole vakio, vaan se riippuu siitä, mitä kaikkea tehdään ja kuinka tehokkaasti ja siitä, miten hyvin eri hyödykkeitä yms. vaihdetaan markkinoilla (tai muuten).

<rautalankaa> Jos hyvinvoinnin tuotanto laskee egoistin laiskottelun takia ja egoistin hyvinvointi pysyy samana, hyvinvointierot kasvavat (olettaen, että alussa kaikilla oli saman verran), sillä jos tuo egoistin laiskottelu ei ole häneltä itseltään pois, se on muilta pois. </rautalankaa>

Ymmärrettävää olisi, jos väittäisit, että työkyvyn puute heikentää hyvinvointia, mutta miksi hyvinvoinnin puute heikentää työkykyä?

Fyysisen hyvinvoinnin puute aiheuttaa itsestään selvästi työkyvyn heikkenemistä (sairaudet yms.) ja psyykkisen hyvinvoinnin puute aiheuttaa psyykkisiä ongelmia (huono itsetunto yms.), jotka myös heikentävät työkykyä.

Nimismies on vanginnut kaksi rosvoa. Hänellä on riittävästi evidenssiä tuomitsemaan molemmat lievästä muttei vakavasta rikoksesta, mutta jomman kumman tunnustus toisi molemmille tuomion vakavasta rikoksesta.

Nimismies vie vangit eri huoneisiin, ja esittää molemmille seuraavan ehdotuksen:

Saat linnaa 1 v, jos kumpikaan teistä ei tunnusta. Jos sinä tai kaverisi tunnustaa, toinen saa linnaa 7 v mutta tunnustaja pääsee vapaalle jalalle. Jos molemmat tunnustatte, molemmat saatte 5 v.

Tässä altruistinen ja Pareto-optimaalinen ratkaisu on, että kumpikaan ei tunnusta. Mutta tunnustaminen on tässä ns. dominantti strategia: riippumatta siitä mitä II tekee, on I:n aina parempi tunnustaa: 5 v on parempi kuin 7 ja 0 on parempi kuin 1 v vankeutta. Ja sama pätee II:lle. Siispä molemmat tunnustavat, vaikka parempi vaihtoehto on, että kumpikaan ei tunnustaisi.

Samantapaisia tilanteita on yhteiskunnassa viljalti.

Altruismitarinassi on myös tämän dilemma. Olisi parempi, jos kaikki aina toimisivat altruistisesti, mutta kun kaikilla on houkutin livetä altruismista, ei täydellistä altruismia ole.

Havaitsin tuossa vangin dilemmassa pari pahaa ongelmaa, jonka vuoksi altruismi ei edes ole mahdollista: 1. Rangaistus ei ole koskaan altruistista. 2. Vangit eivät voi keskustella keskenään.

Otan toisen esimerkin, jossa nuo ongelmat puuttuvat, mutta jossa on samanlainen päätöstilanne:

Valtio X ja Y kehittävät ydinaseita suurinpiirtein samaan tahtiin. Ydinaseen kehittäminen on kallista, mutta tilanteessa, jossa vain toisella olisi ydinase, toinen voisi painostaa toista. Altruistinen ratkaisu on, että kumpikaan ei kehitä ydinasetta. Valtion X päätöstilanne on seuraava:

Jos Y kehittää ydinaseen ja X ei: Y voi painostaa X:ää. Ei ylimääräisiä menoja. X myös: "kauhun tasapaino". Ydinasemenot. Jos Y ei kehittä ydinasetta ja X ei: Ei ydinaseita. Ei menoja. X kehittää: X voi painostaa Y:tä. Ydinasemenot.

Jos oletetaan, että ydinasemenot ovat pienempi tekijä kuin mahdollisuus painostaa, niin teki Y kummin tahansa, X:n on kannattavampaa (lyhyellä tähtäimellä) kehittää ydinase (painostusuhka vs. kauhun tasapaino ja neutraali vs. mahdollisuus painostaa Y:tä).

Dilemman ratkaisu: Painostaminen voi olla egoismin kannalta järkevää lyhyellä tähtäimellä, muttei pitkällä. Jos painostamisesta aiheutuu hyvinvointieroja valtioiden välille, se luo aikaa myöten erilaisia ongelmia (rikollisuus, äärioikeisto yms.). Nämä ongelmat vaikuttavat myös painostavan valtion hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä. Siis painostaminen on kannattamatonta pitkällä tähtäimellä, ja kummankin kannattaa valita ydinaseen kehittämisen lopettaminen.

Voit myös antaa korjatun version (poista mainitsemani ongelmat) tuosta vangin dilemmasta, jos haluat minun ratkaisevan sen.

dC/dE >0 (Epätasainen tulonjako aiheuttaa mellakoita (ja muita haittoja) enemmän, kuin tasainen)
Voihan tämän olettaa, mutta onko se itsestään selvää?

Tasainen tulonjako (jokaiselle tarpeen mukaan) toteuttaa suurimman keskimääräisen onnellisuuden. Onneton ihminen on alttiimpi mellakoihin.

d^2R/dU^2 <0 (Onnellisuus vaikuttaa työkykyyn sitä vähemmän, mitä onnellisempi ihminen on)
Voihan tämänkin olettaa, mutta onko se itsestään selvää?

Ihmisellä työkykyä rajoittavat sekä fysiikka, että psyyke. Jos onnellisuutta lisätään, psyykkinen työkyky kasvaa. Jossain vaiheessa tulee vastaan fyysinen työkykymaksimi. Tällöin onnellisuuden lisääminen vaikuttaa työkykyyn enää hyvin vähän. Jos fysiikkakaan ei estä, niin viimeistään se rajoittaa, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia...

Siis koko todistuksen kantava idea: Egoismista saatava hyöty on kertaluontoista, mutta haitat jatkuvia kustannuksia.
Ei, kyllä egoismista saadaan hyötyä koko ajan.

Yksi egoistinen teko tuottaa hetkellisesti hyötyä, mutta siitä lähtien jatkuvasti haittaa.

Sanoit, että muiden työn tulosten varastaminen tuottaa hyötyä V, mutta onko tuo vakio? Mitä enemmän varastaa, sitä vaikeammaksi se tulee (resursseja
Tuo V oli pitkän aikavälin hyötyjen nykyarvo, tyyliin
V = Sum_t d^t v_t
missä v_t on periodilla t koettu hyöty, d, 0<d<1, on diskonttotermi, joka muuntaa periodin t ja t+1 hyödyt yhteismitalliseksi, ja "^" on potenssioperaattori.
No sanotaan sitten näin: dV/dt ei ole vakio. Mitä suurempi on V, sitä pienemmäksi tulee dV/dt. Jossain vaiheessa dV/dt tulee pienemmäksi, kuin d(P-C)/t. Tällöin löytyy aika, jossa varastaminen tulee kannattamattomaksi. Mistä väitös seuraa. [...]
En ymmärrä. Vaikka summa korvataan integraalilla, jotta derivoinnilla t:n suhteen on mietä, aikaderivaatan ei-vakioisuudella ei ole mitään väliä.

V:n kasvattaminen pienentää dV/dt:tä. Jossain vaiheessa dV/dt tulee pienemmäksi, kuin d(P-C)/dt. Lisäksi V:n kasvattaminen myös kasvattaa varastamisen kustannuksia (se siitä erikoistapauksesta, kustannukset eivät enää ole nolla) ja muita haittoja.

Eli: Mitä suuremman lisähyödyn hän saa ponnisteluistaan, sitä enemmän hän haluaa ponnistella lisää. Vastaavasti jos ko. "itsekäs" pakotetaan jakamaan ponnistelunsa hedelmät tasan kaikkien kanssa, hän haluaa panostaa vähemmän.
Siis: egoistin työn tulosten jakaminen tasan vähentää egoistin tekemää työtä. Tämä pitää paikkaansa, jos egoisti ei ole tietoinen tuosta altruismin kannattavuuden todistuksesta. Mutta jos hän tajuaa pitkän tähtäimen etunsa hän tietää, että kannatta ponnistella yhteisenkin hyvän eteen, se on lyhyellä tähtäimellä kustannuksia aiheuttavaa, mutta pitkällä tähtäimellä se tuottaa enemmän (siis: kysymyksessä on ikään kuin sijoitus).
No, jos näin on, miksi sitten kaikki miinus epsilon (= lähinnä jotkut uskonnolliset hörhöt) ovat egoistejä, eivätkä toimi yhteisen hyvän eteen? Miksi ovissa on lukkoja? Miksi on verotusta ja tulonsiirtoja? Miksei töihin mennä ilman riiittävän korkeaa palkkaa taikka kokonaan ilman palkkaa?

Perustelu tyyliin "ihmiset toimivat parhaalla mahdollisella tavalla, muutenhan he toimisivat eri tavalla" sisältää virheellisen oletuksen

siitä, että ihmiset toimisivat aina pitkällä tähtäimellä järkevästi. Valitettavasti kaikki eivät toimi järkevästi edes lyhyellä tähtäimellä. Sitäpaitsi altruismin kannattavuuden pätevä todistus on kehitetty vasta lähiaikoina (vuoden 2000 keväällä).

Toisekseen vaikka altruismi maksimoisi jaettavan "kakun" koon, hlö:lle itselleen tuleva viipale on tyypillisesti suurempi silloin, kun hän ei toimi täysin altruistisesti.
Mutta entä tuon viipaleen koko tulevaisuudessa?
Mittasin viipaleen kokoa summaamalla (ja diskonttaamalla) per periodi saatavat viipaleet koko tulevaisuuden yli.
Pitkällä tähtäimellä kakun koon maksimointi johtaa viipaleen koon maksimoitumiseen (altruismin kannattavuuden todistus).
Ei johda, koska minun viipaleeni pienee, kun jaan sitä muille.

Et ottanut huomioon sitä, ettei kakun lopullista kokoa vielä tiedetä tällä hetkellä, se määräytyy vasta ajan mittaan ja kyseessähän oli pitkän tähtäimen kakku. Syyllistyit juuri samaan, mistä minua syytit: kakun koko ei ole vakio.

Pitkällä tähtäimellä kakun koon maksimointi johtaa viipaleen koon maksimoitumiseen (altruismin kannattavuuden todistus).
Ei johda, koska minun viipaleeni pienee, kun jaan sitä muille.
Riippuu "tähtäimen pituudesta"... Historiankin valossa on monenmonta vallankumousta alkanut siitä, kun joku on kasvattanut oman viipaleensa liian suureksi muiden kustannuksella. Ja sitä kai Jani ajaa takaa, eli hyvin pitkällä tähtäimellä ajateltua asiaa. Mutta oikeastaan pitkälläkään tähtäimellä ei ajauduta ongelmiin välttämättä jos osataan pitää "väliinputoajien" lukumäärä sopivana siten, ettei missään vaiheessa synny vakavia levottomuuksia kyseisen kansanosan vaatiessa itselleen suurempaa osuutta. Se on sitten aivan eri asia, että onko tuollainen "laskelmoitu ahneus" kovinkaan moraalisesti oikea toimintatapa.

Myös laskelmoitu ahneus tulee pitkällä tähtäimellä kannattamattomaksi, vaikkei se vallankumousta aiheuttaisikaan. Vaikka laskelmoidun ahneuden haitat ovat vähemmän dramaattisia, kuin suoran ahneuden, niitä on (rikollisuus kasvaa, syrjäytyneiden työkyky on olematon, levottomuudet ja väkivaltaisuudet, ääriliikkeet, yms.).

Tietenkin on tosin mahdollista, että egoistin odotettavissa oleva elinikä on pienempi, kuin tuo aika, jossa egoismi tulee kannattamattomaksi. Tällöin egoismi voi olla kannattavaa.